Kaikki yhdestä

TAIK valokuvataiteen laitos 1991
Lopputyöraportti

Vuoden -89 syksyllä kävin yliopiston kirjastossa etsimässä vanhaa luonnontieteellistä kuva-aineistoa parhaillaan valmistelemani De Pterygotis kuvasalkun lähdemateriaaliksi. Kirjastossa käydessäni oli elämys saada käsiinsä kirjoja, jotka olivat melkein 400 vuotta vanhoja, hypistellä niiden materiaaleja ja nuuhkia tuoksuja. Latinankielinen teksti tuntui hyvin selkeältä mutta oli silti käsittämätöntä.

Kirjojen käsittelemä tiede vaikutti vapaammalta ja mielikuvitusrikkaammalta kuin nykypäivänä. Tosin antiikin auktoriteetit rajoittivat itsenäistä ajattelua ja tutkimusta. Myytit ja uskomukset vaikuttivat havaintoihin ja varsinkin kirjojen kuvitukseen näytti mielikuvitus vaikuttaneen voimakkaasti. Eläimet saivat inhimillisiä ihmismäisiä piirteitä. Kasvot, lohikäärmeet ja pikkupirut ilmaantuivat kuvituksien kotiloissa, toukissa ja oudoissa hyönteisissä.

Itselleni oli tärkeää huomata vakavassa ja yksitotisessa tieteessä mahdollisuus katsoa asioita vähemmän vakavasti. Näitä 1600-luvun teosten tyylejä ja esitystapoja käytin avukseni suunnitellessani kuvasalkkuani. Osa löytämästäni materiaalista kiehtoi muuten vain outoudellaan.

Erilaiset luonnontieteelliset ja luonnonihmeitä esittelevät kokoelmat olivat suosittuja, ja niistä ehkä yksi oudoimmista ja siten mielenkiintoisimmista oli hollantilaisen Frederick Ruyschin luonnontieteellisten valmisteiden kokoelma.

Ai minä vai ?

Aloitin lopputyöni 1990 syksyllä vaikka en sitä vielä silloin tiennyt. Silloin se lähti liikkeelle syventävän projektin otsikolla. Uudenvuoden jälkeen aloin pikkuhiljaa massiivisen painostuksen alla tottua ajatukseen että työ voisi olla lopputyöksi riittävä ja sovelias. Samalla ponnistelin tajuntaani ajatuksen koulun jälkeisen elämän mahdollisuudesta.

Kissa

Palatakseni Evoluutio projektin juurille täytyy jos perusteellisia ollaan, minä en mutta palata muutama vuosi taaksepäin syksyiseen iltapäivään.

Löysin maantienojasta kissan. Se oli aika pulleassa tilassa ja ilmeisen kuollut. Kohdannut kohtalonsa todennäköisesti ohi ajaneen auton muodossa. Otin siis kissan ja vein sen metsään. Muurahaispesää ei lähiseudulla tiettävästi ollut, joten peittelin sen vain oksilla ja jätin itsekseen.

Keväällä kissa muistui mieleeni ja kävin tarkastamassa tilanteen. Se olikin ne. Keräsin ne pahvilaatikkoon ja laitoin laatikon talteen kirjahyllyyn vastaisuuden varalle.

Perhoslaatikko

Samaan aikaan kehittelin hyönteisten osista asiaa. Olin löytänyt arkisen asian, nähnyt ikkunalaudalla hajonneiden hyönteisten osat uusin silmin. Osat olivat saaneet uuden merkityksen. Ne eivät olleet enää vain eläinten toiminnallisen kokonaisuuden osia, vaan yksittäisiä taidokkaita esineitä.

Osat ja hajoamisilmiö kiinnostivat, joten vapaan valokuvauksen työpajassa pyrin löytämään sopivan esitysmuodon materiaalilleni. Erilaisten kokeilujen jälkeen päädyin kylmän toteavaan, tieteelliseen esitysmuotoon, so. Perhoslaatikko. Kukin osa oli omassa lokerossaan valkoisella taustalla. Pieniä osasia neliömäisillä lapuilla aseteltuina ruutukaavaan muodostaen jonoja pysty- ja vaakasuoraan. Kuvien osista muodostui sarjallisia kehitys- ja hajoa-misketjuja. Jonot rinnastuivat ja leikkasivat toisiaan kuten sanat ristisanatehtävässä.

De Pterygotis

Samaa metodia käytin vuonna 89-90 painokurssilla valmistuneessa portfoliossa De Pterygotis. Käytin suureksi osaksi samaa materiaalia kuin Perhoslaatikossa, mutta työn rajoitettu koko määräsi pitkälle myös muodon. Tavoittelin kokonaisuudessa vanhan luonnontieteellisen kuvateoksen henkeä ja ulkoasua. Kukin yhdestätoista 21 cm x 20,5 cm kuva-arkista koostuu yhdeksästä ruudusta. Kussakin ruudussa on osa jostain hyönteisestä. Kuten portfolion nimi (De Pterygotis eli käsikirja hyönteisten rakentajalle) viitteellisesti ohjaa ajatusta, voi osasista mielessään koota siivekkään hyönteisen. Ajatusleikki ei ehkä aivan kirjaimellisesti toimi, mutta joku yhdistely- ja assosiaatioprosessi lukijassa käynnistynee hänen hahmottaessa irrallisten osien yhteyksiä. Teoksen lävitse voi myös nähdä kehitysketjun munista ja toukista kehittyneimpiin hyönteisiin, tai ainakin isompiin ja ehjempiin.

Kun hyönteiskunta oli näin käsitelty ja hyväksi havaittu, pystyin keskittymään työskentelyn sivutuotteena kehittyneeseen ajatukseen jatkaa työtä hieman toisesta näkökulmasta ja järeämmillä leluilla.

Alkusynty

Idea oli hyvin yksinkertainen. Rakennan eläinkunnan eri evoluutioasteet yhdestä luurangosta luiden kokoja ja sommittelua muuttelemalla. Kukin luu on samalla sekä erillinen kuva että osa suurempaa kokonaisuutta. Esitän eläinten rakenteet purettuina ja levitettyinä, osien luetteloina. Teokset ovat kuvitteellisten kaivauslöydösten havainnollisia esityksiä. Löydöksistä paljastuu myös mekaanisia siirrännäisiä sekä muita eläinten elämään vaikuttaneita manipulaation merkkejä, joilla on voinut olla vaikutusta evoluution kulkuun. Esitysmuoto, näyttely on pieni luonnontieteellinen museo tai kokoelma, joka on pantu esille suuren yleisön sivistämiseksi.

Oheistuotteena kehittelin tarinaa tiedemiehestä, joka kunnianhimossaan unohtaa ammattietiikan ja parantelee tutkimustuloksiaan vapaalla kädellä paremmin omiin teorioihinsa sopiviksi. Aikomukseni oli Tri Aimesenhaufenin tapaan kehitellä laajempikin oheislukemisto työlleni. Kuvitteellisen tiedemiehen päiväkirja ja dokumenttivalokuvia kaivauksista, elokuvakin, mutta suhteellisen todellisuudentajuisena ihmisenä ymmärsin viimeistään ajanpuutteessa unohtaa koko jutun.

Mutta…

Kuitenkin fantasiat ja tositarinat tukivat työtä ja auttoivat kehittelemään ajatuksia. Väärennökset ja mielikuvituksen tuotteet vaikuttivat tekemisiini, vaikka töitäni ehkä ei voisikaan kuvitella oikeiksi ja siten väärennöksiksi.
Tarinat, ja varsinkin uskomattomat ovat kiehtovimpia ja siten tosiasiat ja arkipäivä ovat aina häviäjiä. Ihminen haluaa uskoa mahdottomaan ja saa siten ansaitsemansa. Ovathan väärennökset ja valehteleminen sitäpaitsi osa ihmiskunnan historiaa ja kulttuuria.

Työskentelyn alkuvaihe Se liikkuu sittenkin

Työhön pääsin käsiksi vasta syksyllä -90. Kimmokkeena ja motivoijana ensimmäiselle luonnokselle oli koulussa järjestetty taideteosten suunnittelukilpailu, jota silmällä pitäen runnoin kissa-ihmis- monsterin kasaan. Siinä näkyivät jo pääperiaatteet, jotka toistuivat muissakin teoksissa. Hyvin nopeasti oli selvää että neliö on töiden perusmuoto. Kaikki eliöt sovitetaan neliön sisään tai sen kerrannaisiksi. Niissä hahmo jatkuu läpi työn piittaamatta kehyksen näennäisestä rajauksesta.

Orgaaninen luonnon muoto suhteessa geometriseen pinnanjakoon - eläimen anatomia vaikuttaa neliön muotoisen teoksen geometriseen suorakaidepohjakaavan sekä päinvastoin. Lopullinen teos on kompromissi luonnon muodon sijoittamisesta geometriseen ruutukaavaan, jonkinlainen topologinen yksinkertaistava esitys eläimen rakenteesta.

Suuri ja mahtava tietokone

Ensimmäisen luonnoksen toteutin “ kopioi, leikkaa ja liimaa “ periaatteella. Olin kuvannut luut alustavasti, ja kopioin luiden kuvia eri kokoihin kopiokoneella. Leikkelin kopioita palasiksi ja sommittelin niistä luuston rakennetta. Menetelmä oli kuitenkin hankala ja hidas. Hienovaraiset kokojen ja sommittelun muutokset veivät liikaa aikaa ja hankaluutta. Tuoreet ajatukset ehtivät haihtua juostessa kopiokoneen luokse ja takaisin.

Tietokone alkoi nousta ajatuksissa mahdolliseksi pelastajaksi. En ollut aiemmin ollut missään tekemisissä kyseisen sähkövatkaimen kanssa, joten minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä sen avulla voisi tehdä. Pian selkeni ettei laitoksella juuri kukaan muukaan tuntenut uuden tietokonejärjestelmän kuvankäsittelyohjelmia.

Erinäisten tuskailun ja turhautumisen täyteisten päivien jälkeen kuitenkin löytyi sopiva ohjelma ja työskentelytapa Philip Deanin avustuksella.

Luiden kuvat skannasin yksitellen koneeseen ja talletin muistiin. Kuvankäsittelyohjelmassa poimin kuvat muistista ja liimasin ruudulle sopivissa asennoissa ja ko´oissa. Taustan kuvarajat piirsin ohjelmasta löytyvillä piirtotyökaluilla. Ruudulla hahmotellun luonnoksen tulostin laserprintterillä karkeasti rasteroituna A4 kokoon. Aikaansaatu luonnos oli riittävän yksityiskohtainen sommittelun ja mittakaavan määrittelemiseen lopullista teosta silmälläpitäen.

Luonnosvaihe

Eläinten rakenteiden esitystapoihin sain vaikutteita monista erilaisista lähteistä. Ideoiden muodostumiseen vaikuttivat niin anatomian oppikirjat kuin arkeologiset hautalöydöt, fossiilit, tieteellinen esitystapa, heraldiikka, sarjakuvat ja jopa ruoka-annosten valmistus ja kattaus. Omat mielikuvat ja käsitykset viimekädessä olivat tärkeämpiä perusteita ratkaisuille kuin anatomia ja tieteelliset faktat.

Alun innostuksen ja selkeiden ideoiden varassa ensimmäisten eläinten rakenteet muotoutuivat nopeasti melkein valmiiksi, kuten kissa, ihminen, lisko ja skorpioni. Lopuissa täytyi jo taistella todennäköisyyttä ja tylsyyttä sekä helppoja ratkaisuja vastaan.

Alkukeväästä -91 muotoutui lopullinen valikoima evoluution kahdeksaa askelta mukaillen.

- Hyönteinen, sudenkorento
- Niveljalkainen , skorpioni
- Kala
- Matelija
- Lisko, Tyrannosaurus
- Lintu
- Nisäkkäät, kissa ja ihminen

Kokoelmaan tuli alustavasti kahdeksan teosta. Ihminen ja lintu olivat kolmiosaisia, kala kaksiosainen, muut mahtuivat yhteen laatikkoon. Lisäksi olin suunnitellut yhdeksännen laatikon tekemistä, jossa kaikki luut olisivat yksinkertaisesti riveissä ja jonoissa suuruusjärjestyksessä. Se olisi ollut sisällysluettelo ja samalla liittänyt ketjun päät yhteen. Loppuvaiheessa se alkoi tuntua tarpeettomalta ja jäi pois valikoimasta. Sattuneesta syystä kehitys alkoi vasta hyönteisistä, sillä alkeellisimpien eliöiden rakentaminen luista ei tuntunut kovin mielekkäältä. Toisaalta sudenkorento oli looginen jatko prosessille, joka alkoi teoksessa De Pterygotis munasta ja päätyi sudenkorentoon.

Ja miksei sudenkorennolla voisi olla luustoa?

Hyvästi hirmuliskot

Eläinten keskenäisen mittakaavan ilmaiseminen tuotti päänvaivaa, mutta ratkaisin sen ottamatta sitä huomioon. Laatikko peruselementtinä ja sen vakiokoko tuntuivat tärkeämmiltä. Yksi mahdollisuus olisi ollut sijoittaa kuvaan mittakaavaa osoittava esine tai mitta, mutta toisaalta liikuin jo muutenkin sellaisissa sfääreissä joissa hyönteisen ja hirmuliskon kokoerolla ei ollut mitään merkitystä. Vaarana teosten samankokoisuudessa oli, että luustojen mittasuhteiden erot häviävät ja hahmot samankaltaistuvat. Asennon variointi ja geometrisen ruutukaavan muuntelu toivoakseni ehkäisi visuaalisen ulkoasun liiallista yhdenmukaisuutta.

Luonnoksista näyttelyksi

Suunnitelmat alkoivat olla toteuttamiskelpoisia ja aloin valmistella ensimmäistä teosta, kissaa. Työskentely käynnistyi hitaasti kuvaus- ja vedostusmateriaalien valinnan ja hankinnan jälkeen. Työskentelyn motivoimiseksi olin jo alkuvuodesta varannut näyttelyajan valokuvagalleria Hippolyteen seuraavaksi syyskuuksi, joten minulla oli selvä aikataulu mihin työskentely oli sovitettava. Teosten rakenne-elementin koossa päädyin 112cm x 112 cm neliöön, jonka sisällä yksittäisten kuvien välissä on 1 cm rako. kuvat ovat irti taustastaan palikoiden päällä ja näyttävät ikäänkuin leijuvan tyhjässä.

Kissa valmistui kevään aikana ennen koulun loppumista. Siitä viisastuneena muutin taustalevyn värin tummanharmaasta mustaksi. Kohdevalossa kuvien välisiin rakoihin tuli kiusallisen voimakkaita varjoja, jotka voimakkaalla kontrastillaan häiritsivät luiden muodostamaa rakennetta. Mustassa taustassa varjot vähenivät ja geometrinen rakenne tuki paremmin eläimen rakennetta.

Työn teknisen toteutuksen mittakaava alkoi hahmottua masentavassa laajuudessaan. Yhden teoksen valmistamiseen kului aikaa yli viikko, jos työskentelin täyspäiväisesti. Laskin kesän riittävän työskentelyyn, ja vielä ehtisin pari viikkoa hoitaa muita työsitoumuksiani. Kesä tuntui ainoalta mahdollisuudelta pystyä työskentelemään koulussa rauhassa. Sain luokan kesän ajaksi työtilakseni, jossa uskalsin jättää työt levälleen hyvällä omallatunnolla. Muutenkin työskentely vaati suuria tiloja jo teosten suuren koon vuoksi.

Kesän aikana valmistuivat vähitellen teokset sekä juliste ja kehysvitriinit. Työt pakkautuivat loppukesään , kuten olettaa saattoi. Kun julisteen teko ja kehykset veivät enemmän aikaa kuin olin laskenut, valmistui viimeinen teos vasta avajaispäivän aamuna. Onneksi olin jo etukäteen suunnitellut alustavaa ripustusjärjestystä, sillä olin siinä vaiheessa jo lievästi hervottomassa tilassa. Yksi teos jäi pois ripustuksesta tilan ahtauden vuoksi, mutta sekin oli julisteessa. Avajaisiin mennessä kaikki työt olivat kuin olivatkin seinillä. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa, niin mukavaa, vai.

Näyttelytila

Siitä lähtien kun päätin työni päätyvän näyttelyksi, oli näyttelytila itsestään selvä. Valokuvagalleria Hippolyte (entinen tila, Pietarinkatu 18) tuntui oikealta paikalta. Tilan kaksijakoisuus sopi suunnitelmiini hyvin, sillä laitoin yläkertaan De Pterygotis portfolion, joka on erillinen näyttely mutta silti samaa työprosessia. Hyönteiset toimivat myös johdantona näyttelylle metodiikaltaan ja tyylilajiltaan. Valaistus- ja materiaaliratkaisuiltaan tilat korostivat näyttelyiden ominaislaatuja.

Yläkerran asunto:
puulattia, kaakeliuuni, luonnonvalo - vaaleita, hentoja jäseniä.
Kellarikatakombi:
Laattalattia, rapatut seinät, kohdevalo - mustaa,
raskaita massoja ja likaisia luita

Olin jo ennen teosten toteuttamista epäröinyt tilan ahtautta, mutta en kuitenkaan halunnut pienentää kuvien kokoa. Summittaisten laskujen perusteella ne mahtuivat tilaan. Ripustuksessa sudenkorento jouduttiin uhraamaan, että muut jäisivät henkiin. Vaikka jotkut kuvista kärsivätkin ahtaudesta, lievä klaustrofobisuus vain tiivisti tunnelmaa.

Tekninen toteutus

Tietokoneluonnosten perusteella piirsin ensin teosten ruutukaavarakenteen ja luiden paikat ohuelle kartongille, josta leikkasin kaikki kuvat erilleen. Näitä kaavoja seuraten vedostin mustalla samettitaustalla kuvaamani luut oikeisiin kokoihin. Kuvat pohjustin tukevalle kartongille ja leikkasin pohjustetut kuvat kaavojen mukaan oikeaan kokoon. Hyönteislaatikon kupruilevista kuvista viisas-tuneena pohjustin kartongin molemmin puolin. Toiselle puolelle kuva ja taustapuolelle saman paksuista valokuvapaperia, jolloin ei syntynyt pahvia taivuttavaa jännitystä. Pohjustetut kuvat liimasin puupalikoiden varaan taustalevylle pari senttiä taustasta irti. Kuvat kehystin tekemiini vitriinilaatikoihin.

Vitriini

Kuvalaatikkojen muodon otin suoraan vuonna -89 tekemästäni hyönteislaatikko - teoksesta paranneltuna muutamasta lastentaudista. Laatikko sai lisää arvokkuutta tummasta puunvärisestä pinnasta, messinkiruuveista ja lasin metallikiinnikkeistä. Tavoitteena oli mielikuva museon lasivitriiniin suljetusta muinaislöydöstä. Ruosteiset metallikiinnikkeet toivat huoliteltuun kokonaisvaikutelmaan muistutuksen piilevästä rappiosta.

Juliste ja kutsukortti

Jo hyönteisten kanssa olin päättänyt työprosessin paino-työhön. Evoluutio -projektissakaan ei alunperin ollut aivan selvää, että näyttely olisi lopputulos. Painettu portfolio tai kirja oli ja on vieläkin suunnitelmissa. Oli jotenkin itsestään selvää, että tekisin näyttelyjulisteen ja samalla testaisin kuvien toimivuutta painettuina. Vielä, kun onnistuin pilaamaan kutsukortin ajattelemattomuuttani, täytyi itsetuntoni säilyttämiseksi edes julisteen onnistua.

Olin saanut päähäni, että julisteessa pitää käyttää offset-painon ja silkkipainon yhdistelmää. Offsetillä saavutettu hieno sävyntoisto yhdistettynä silkkipainon paksuihin peittäviin väreihin antaa viimeistellyn vaikutelman. Ainoa ongelma oli tähtitieteellisiksi paisuvat kustannukset. Tai eivät sentään ainoat, ja niihinkin löytyi ratkaisut.

Suunnittelin typografian ja tein repro- ja asemointityöt itse. Laitoksen taso-offsetilla, telojen huonokuntoisuudesta huolimatta ja sen johdosta, painettiin vain kuvan luiden kohdat. Silkkipainossa painettiin mattamusta tausta, tekstit ja kiiltävä lakka, joka myös muodosti ruutukaavarakenteen. Julisteen koko on 63 cm x 82 cm.

Lähtökohtien peilaus

Luettuani jälkikäteen lopputyöhakemuksen perustelut huomaan, että lopputulos ei aivan täsmää alkuperäisten suunnitelmien kanssa. Projekti on luisunut enemmän visuaaliseen, kuvan sisäiseen elämään kuin fiktiivisiin tarinoihin ja teorioihin. Tutkimusprosessi, johon viittasin, loistaa poissaolollaan ja perustellusti.

Kuvat ja niiden sisältämä kehitystarina toimivat itsenäisesti. Liika selittely ja hauskuuttelu olisi uskoakseni vähentänyt niiden voimaa. Jätin teokset nimeämättä, sillä mahdollisuus tulkintojen erilaisuuteen ja lukuisuuteen pitää säilyttää. Mekanistinen evoluutioon puuttuminen ja korjailu saivat käsittelynsä, tosin vähäisemmässä määrin kuin olin ajatellut. Ne eivät tuntuneet sittenkään sopivan kokonaisuuteen. Enempi, jos ei jo tämäkin, on sormella osoittelua. Vasaralla päähän.

Kierrätys

Näyttely poiki lisää näyttelyitä. Marraskuussa -91 Evoluutio oli esillä Oulussa Rantagalleriassa ja maaliskuussa -92 Victor Barsokevitsch valokuvakeskuksessa Kuopiossa.

Jälkiviisaus - parempi …

Ennen kuin olin saanut näyttelyn pystyyn ja kuvia kehyksiin huomasin valitettavan tapauksen: ihmis-hahmon kuvat alkoivat kellastua. Kuvittelin ainakin vielä vedostusvaiheessa tekeväni arkistokelpoisia vedoksia, vaikka kuvien suuri määrä helposti houkuttelikin oikaisemaan käsittelyssä ja pesuajassa. Olen päätynyt diagnoosissani syyllistämään liimauspohjaa, vanerilevyä.

Kellertyneet kuvat olivat olleet lähes koko kesä nojallaan vasten toisia vanerilevyjä. Koska suurin osa töistä on liimattu niille on todennäköistä, että muutkin alkavat vähitellen tuhoutua. Joten se niiden ikuisuudesta. Jos jotain lohdutusta pitäisi keksiä, niin oikeastaan on helpottavaa ettei elintilani aina tule olemaan n. kolme kuutiometriä ahtaampi. On se vaan sellainen riesa säilyttää niitä.

Tragedia on taiteista jaloin - katharsis puhdistaa tahrat ja poistaa lian.